Kenttäennätyksiä ja tuloksia
13.5.2015 avatun kentän kenttäennätyksen otti 18.8.2017 nimiinsä isäntä Kyösti Ollikainen, 60 lyöntiä. Edellinen ennätys 61 lyöntiä oli Mika Björkmanin nimissä.
Jere Ihosen ja Aleksi Miettisen 2018 tekemä scramble ennätys jäi historiaan,kun Miettinen ja Björkman löivät 6.10.2020 lukeman 54. Tulos parani siis yhdellä lyönnillä.
Uno-scramblen kenttäennätys on nyt Aleksi Miettisen nimissä, 54 lyöntiä ja se syntyi 23.4.2020. Edellinen oli vuodelta 2015 ja sen teki Mika Björkman, 56 lyöntiä. UNO Scramblessa saa pelaaja lyödä 2 kertaa samalta paikalta, valita sitten parhaan pallon ja jälleen yrittää kahdesti saada pallo aina reikään saakka.
Syksyn 2020 valopallo mestaruuden voitti ja kiertopalkinto pokaalin pokkasi Aleksi Miettinen pelaamalla kentän PARiin 29 lyöntiä.
Vuoden 2023 reikäpeli mestari Markku Konga.
Itsenäisyyspäivänä 2014 Väntti Golf sai hienon tunnustuksen Mäntyharjun kunnan myöntämän Vuoden Liikuttaja-palkinnon muodossa. Vielä kertaalleen Vuoden Liikuttaja palkittiin Etelä-Savon Urheilugaalassa 30.1.2015 Mikkelissä. Kesällä 2014 Seppo "Buddha" Palminen ja Mika Pantzar myönsivät Ollikaiselle golfin ilosanoman levittämisestä Golf Dorka sertifikaatin nro 1 (lue lisää Golf lehti nro 6/2014).
Vuoden 2024 holarit
Jari Immonen 28.7. reikä 8
VUODEN 2023 HOLARIT
Kyösti Ollikainen 21.9 reikä 8.
Topi Kiesilä 29.8 reikä 8
JORMA KETTUNEN 3.6 reikä 1
VUODEN 2022 HOLARIT
Paavo Puupponen 14.7..reikä 8
Juuso Vainikka 23.8 reikä 8.
VUODEN 2021 HOLARIT
Kyösti Ollikainen 22.7 , reikä 12
Pentti Iivanainen 1.5., reikä 17
Ville Venäläinen 17.4., reikä 12
VUODEN 2020 HOLARIT
Tapani Särkkä 18.2.,reikä 1
Tapio Loimula 17.4., reikä 1
Jussi Savolainen 25.4., reikä 12
Pentti Iivanainen 14.6.,reikä 8
Kyösti Ollikainen 24.7.,reikä 15
Markku Konga 26.7., reikä 8
VUODEN 2019 HOLARIT
Juuso Vainikka 18.9.,reikä17
Pauli Jaatinen 6.10., reikä 10
Juuso Vainikka 21.10., reikä 1
Vuoden 2018 HolaritKyösti Ollikainen 23.7., reikä 8 Merja Lappeteläinen 7.8., reikä 10 Sami Saarinen 16.8., reikä 8 Kyösti Ollikainen 29.9., reikä 10 Vuoden 2017 HolaritKyösti Ollikainen 9.3., reikä 7 Kyösti Ollikainen 27.5., reikä 12 Markku Ruotsalainen 23.6., reikä 17 Pasi Waaramäki 4.7., reikä 10 Mika Björkman 5.7., reikä 17 Jani Lantiainen 13.7., reikä 17 Jari Ahola 23.7., reikä 8 Markku Sairanen 25.10., reikä 8 Raimo Heinonen 6.12., reikä 1 Vuoden 2016 HolaritPekka Pokkinen, reikä 15 Markku Konga, reikä 8 Jukka Kulmala, reikä 6 |
Vuoden 2015 Holarit
Marja-Liisa Piili, reikä 10
Maarit Sirppiniemi, reikä 10
Mika Björkman, reikä 12
Jukka Verkkonen, reikä 12
Markku Konga, reikä 8
Reijo Mynttinen, reikä 12
Pauli Ottman, reikä 8
Vuoden 2014 Holarit
Heikki Vaskelainen, reikä 1
Markku Ruotsalainen, reikä 7
Jani Tanttu, reikä 1
Jari Ahola, reikä 10
Kyösti Ollikainen, reikä 8
Tuloksia julkaistaan Pitäjän Uutiset- lehdessä.